Gin

24. toukokuun , 2015 / Kirjoittanut:

Giniä myydään maailmassa noin 60 miljoonaa laatikkoa vuodessa ja moni on yllättynyt kuullessaan, että melkein puolet, 22 miljoonaa laatikkoa, nautitaan Filippiineillä. Filippiniläisten gin-huuma perustuu paikalliseen Ginebra San Miguel-giniin, joka on uskomattoman suosittu Filippiineillä, mutta kutakuinkin tuntematon muualla päin maailmaa.

Gin viihtyy parhaiten juomasekoituksissa ja on yksi harvoista perusviinoista jota ei yleensä juoda esimerkiksi jäiden tai vesitilkan kera. Tästä johtuen todella moni tunnettu cocktail on gin-pohjainen, tunnetuimmat ovat esimerkiksi Negroni, Tom Collins, Gimlet ja tietenkin Gin & Tonic. Useimmat liittävät ginin Englantiin, mikä johtuu siitä, että suurin osa parhaista gin-merkeistä ovat Englantilaisia ja juoma on saanut siellä kansallisviinan statuksen. Harva kuitenkaan tietää, että gin on alun perin Hollannista ja perustuu heidän kansallisviinaan geneveriin, jonka ominaismaku pohjautuu ginin tapaan katajanmarjoihin. Englantilainen gin oli parinsadan vuoden ajan maultaan melkein identtistä geneveriin, kunnes se melkein yhden yön aikana muuttui tuntemaksemme kuivaksi giniksi.

”Harva kuitenkaan tietää, että gin on alun perin Hollannista ja perustuu heidän kansallisviinaan Geneveriin, jonka ominaismaku pohjautuu ginin tapaan katajanmarjoihin.

Ginin suosion lähtölaukauksen aiheutti muuan ylipainoinen hautausurakoitsija William Banting. William oli tarinan mukaan 1800-luvun Lontoon julkkisten ja muiden tärkeiden ihmisten luottohautaaja. Hautausbisnes teki Williamista varakaan miehen ja korkean elintason mukana seurasi tietenkin myös elintasovatsa, eikä mikään pieni sellainen. William havahtui pulskuuteensa vasta kun hän oli kirjaimellisesti korviaan myöten täynnä. Legendan mukaan rasva nimittäin tukki jopa Williamin oikean korvan ja teki hänestä melkein kuuron. Tämä oli viimeinen pisara Williamille ja hän päätti hakeutua lääkärin hoitoon. Lääkäri määräsi hänet tiukalle dieetille kieltäen muun muassa ginin, joka oli siihen aikaan hollantilaisen geneverin tapainen makea katajanmarjaviina. Ei kestänyt kauaa ennen kuin kilot alkoivat ropisemaan, kuulo palautui ja Williamin olo, sekä mieli kirkastui.

Tästä innostuneena William osti kokosivun mainoksen sen ajan Hesarista ja kertoi siinä koko Englannin kansalle ihmedieetistään ja makean ginin vaikutuksesta terveyteen. Tieto levisi kuin häkä ja romahdutti ginin myynnin täydellisesti. Tämä vaati ginivalmistajilta äärimmäistä kekseliäisyyttä, ei tietenkään kestänyt kauan ennen kuin valmistajat oivalsivat jättää ginin makeuttamiseen käytetyn sokerin pois. Näin syntyi maailmanlaajuisen suosion saavuttanut London Dry Gin, makeuttamaton gin, joka sopii loistavasti cocktaileihin ja varsinkin tonic-veden sekaan.

Alla löydät neljä klassista gin-pohjaista drinkkiä, jotka pystyt helposti valmistamaan kotikonstein.

Gin & Tonic

4 cl Gin
12 cl Tonic-vesi
Sitruuna
Siirry reseptin sivulle

Negroni

3 cl Gin
3 cl Campari
3 cl Vermutti (punainen, makea)
Appelsiini
Siirry reseptin sivulle

Gimlet

4 cl Gin
1 cl Limemehu
1 cl Sokeriliemi
Jääpaloja
Siirry reseptin sivulle

Tom Collins

4 cl Gin
2 cl Sitruunamehu
1 cl Sokeriliemi
6 cl Soodavesi
Siirry reseptin sivulle

Uusinta blogissa


Jägermeister – aka Jekku

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ja Jägermeister taitaa...

30.6.2017 / Lue lisää...

Samppanja

Viineistä puhuttaessa samppanjaa pidetään perinteisesti viineistä ylellisimpänä ja...

7.12.2015 / Lue lisää...

Glögi

Säiden kylmenemisellä on ainakin yksi hyvä puoli, nimittäin...

29.10.2015 / Lue lisää...

Tuotekategoriat


Reseptit