Tequila

6. kesäkuun , 2015 / Kirjoittanut:

Tequila tunnetaan erityisesti pahamaineisena bileiden käynnistäjänä ja kerran jos toisenkin on tequilaa syytetty hieman lapasesta lähteneestä illasta. Näinä kertoina tequilaa on tyypillisesti nautittu shotteina suolan ja sitruunan kanssa kuten tapoihin kuuluu. Tequilasta jääkin usein monille mielikuva kamalan makuisena alkoholina jonka ainoa tavoite on kovan humalan aikaan saaminen. Ehkä suurimmat syyt näihin mielikuviin ovat länsimaissa pääasiassa nautitut Silver ja Gold tequilat, jotka ovat yleensä hyvin huonolaatuisia. Et varmaankaan odottaisi paljoa halvimmalta mahdolliselta viskiltä tai virosta rahdatulta parin euron vodkapullolta. Miksi siis odottaisit mitään kelvottoman laatuiselta tequilalta? Jotta osaisit päättää mitä tequilaa kannattaisi hankkia, niin kannattaa ensin tutustua siihen mitä tequila oikeastaan on ja miten se valmistetaan.

”Tequila maistuu parhaalta joko shottina tai kirpeissä juomissa kuten Margaritassa.

Tequila juontaa juurensa 1500 luvulle, jolloin espanjalaiset valloittivat Tenochtitlanin asteekkikaupungin nykyisessä Meksikossa (tequila sai nimensä ticuila intiaaniheimon mukaan). Paikalliset intiaanit tekivät agave-hedelmän mehusta mietoa viinin tai siiderin kaltaista alkoholijuomaa, jota espanjalaiset ryhtyivät tislaamaan vahvemmaksi. Agaven hedelmät kypsennetään, jolloin hedelmäsokeri karamellisoituu ja tuo tequilaan hieman makean hedelmäisen maun. Tämän jälkeen seos tislataan 38 – 55 % vahvuiseksi ja osa tequilalaaduista myös kypsytetään tammitynnyreissä. Laadukkaan tequilan tunnistaa nimenomaan oikeasta laatuluokittelusta: Blanco tai silver tarkoittaa täysin kypsyttämätöntä, Reposado alle vuoden kypsynyttä ja Anejo yli vuoden kypsytettyä tequilaa. Esimerkiksi Gold tequilaa ei ole koskaan kypsytetty vaan se on vain värjätty kinuskilla ruskean väriseksi ja tätä tequilaa pidetään huonolaatuisena. Tequila nimeä säännellään tuotantoalueiden mukaan kuten esimerkiksi shamppanjaa ja konjakkia, eli tequilaksi kelpaavat vain tietyissä meksikon maakunnissa valmistetut tuotteet.

Tequilan on sisällettävä vähintään 51 % agavea, mutta kaikki laadukkaina pidetyt tequilamerkit on tehty 100 prosenttisesti agavesta. Yleensä valtavirran baareissa tarjoiltavat tequilat ovat nimenomaan miksattuja tequiloita ja sisältävät vain juuri ja juuri yli 51 % agavea. Alkon myymälävalikoimasta laadukkaita 100 % agavea sisältäviä tequiloita ovat esimerkiksi Patron ja Olmeca merkit.

Tequila maistuu parhaalta joko shottina tai kirpeissä juomissa kuten Margaritassa. Perinteisesti shotteina juodaan kypsyttämätöntä Blanco/Silver tequilaa ja cocktaileissa käytetään joko Blancoa tai Reposadoa. Hyvän tequila cocktailin tärkein raaka-aine on kuitenkin 100 % agavesta valmistettu laadukas tequila ja tämän päälle on kehitelty monenlaisia sekoituksia. Hyvään alkuun pääset siis jo kourallisella limettejä ja pullolla esimerkiksi Patron tequilaa.

Tässä muutamia tunnetuimpia tequiladrinkkejä:

Margarita

3.5 cl Tequila
2 cl Cointreau
1.5 cl Limemehu
Siirry reseptin sivulle

Frozen Strawberry Margarita

4 cl Tequila
2 cl Triple sec
2 cl Limemehu
1 cl Sitruunamehu
2 cl Mansikkalikööri
Jääpaloja
4 kpl Mansikka
Siirry reseptin sivulle

Tequila Sunrise

4.5 cl Tequila
9 cl Appelsiinimehu
1.5 cl Grenadinisiirappi
Siirry reseptin sivulle

Diablo Cocktail

4 cl Tequila
1.5 cl Mustaherukkalikööri
1.5 cl Limemehu
5 cl Inkivääriolut
Lime
Jäämurska
Siirry reseptin sivulle

Uusinta blogissa


Jägermeister – aka Jekku

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ja Jägermeister taitaa...

30.6.2017 / Lue lisää...

Samppanja

Viineistä puhuttaessa samppanjaa pidetään perinteisesti viineistä ylellisimpänä ja...

7.12.2015 / Lue lisää...

Glögi

Säiden kylmenemisellä on ainakin yksi hyvä puoli, nimittäin...

29.10.2015 / Lue lisää...

Tuotekategoriat


Reseptit