Kevään herkullisimmat smoothiet

12. maaliskuun , 2015 / Kirjoittanut:

Smoothiet ovat nousseet nopeasti jokaisen terveellistä elämäntapaa arvostavan huulille. Smoothiet ovat oikein valmistettuina paitsi terveellisiä myös erittäin herkullisia. Smoothiet muistuttavat koostumukseltaan pirtelöitä, mutta ne valmistetaan jäätelön ja sokerin sijasta useimmiten terveellisistä raaka-aineista, kuten esimerkiksi marjoista, hedelmistä ja vihanneksista. Tuoreiden hedelmien, vihannesten ja pakastemarjojen lisäksi smoothieihin lisätään usein jogurttia, (soija)maitoa tai tuoremehuja.

Smoothieiden suosion kasvaessa eri makuyhdistelmien ja raaka-aineiden rohkea yhdistelykin on lisääntynyt. Rajana tehosekoittimen ja herkullisen smoothien välillä seisoo vain oma mielikuvituksesi. Jos kuitenkin tällä kertaa haluat jättää smoothiegurun työt meidän harteillemme, löydät alla viisi herkulliseksi todettua reseptiä:

Mehuisa Sitruuna smoothie

0.5 dl Sitruunamehu
2 kpl Omena
2.5 dl Omenamehu
2.5 dl Vesi
Siirry reseptin sivulle

Energinen Mango smoothie

1 kpl Porkkana
1 rl Limemehu
1.5 dl Mango
1 tl Inkivääri
2 dl Vesi
Siirry reseptin sivulle

Raikas Marja smoothie

1 dl Vadelma
1.5 dl Mustikka
2.5 dl Mansikka
1.5 dl Kookosvesi
Siirry reseptin sivulle

Kiivi-Pinaatti smoothie

5 dl Pinaatinlehti
2 kpl Kiivi
1.5 dl Jääpaloja
1 kpl Kurkku
1 kpl Appelsiini
Siirry reseptin sivulle

Vihreä Jogurtti smoothie

5 dl Pinaatinlehti
2.5 dl Omenamehu
3.5 dl Maustamaton jogurtti
Siirry reseptin sivulle

 

Uusinta blogissa


Jägermeister – aka Jekku

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ja Jägermeister taitaa...

30.6.2017 / Lue lisää...

Samppanja

Viineistä puhuttaessa samppanjaa pidetään perinteisesti viineistä ylellisimpänä ja...

7.12.2015 / Lue lisää...

Glögi

Säiden kylmenemisellä on ainakin yksi hyvä puoli, nimittäin...

29.10.2015 / Lue lisää...

Tuotekategoriat


Reseptit