Sangria on yksi suosituimmista kesäisistä juomasekoituksista ja sitä tarjoillaan nykyään Espanjalaisten katubaarien lisäksi myös yhä useampien suomalaisten illanistujaisissa ja piknikeillä. Sangrialla tarkoitetaan yleisesti boolin kaltaisia juomasekoituksia, jotka koostuvat pääasiassa viinistä ja muut ainesosat ovat mukana lähinnä mausteena. Kaupoista löytyviä Sangrioita kutsutaankin nimenomaan maustetuiksi viineiksi, sillä EU-alueella itse Sangria-nimen käyttö on kielletty kaikilta muilta paitsi Espanjalaisilta ja Portugalilaisilta tuotteilta.
Perinteinen Sangria tehdään yleensä punaviinistä, hedelmistä, sokerista ja brandysta. Tästä on kuitenkin useita eri variaatioita, kuten valkoviinistä tehtävä valkoinen sangria tai Cavasta tehtävä kuohuviinisangria. Resepteissä käytetään hedelminä yleensä sitruunaa, limeä, appelsiinia tai omenaa raikastamaan varsinkin punaviinistä tehtävää sangriaa. Myös muita hedelmiä käytetään, kuten persikoita tai greippiä ja jopa marjoja kuten mustikoita ja mansikoita.
Sangriasta on löydettävissä huomattava määrä eri versioita ja yksittäisen parhaan reseptin löytäminen onkin hyvin pitkälti mielipidekysymys. Tämän vuoksi kokosimme sivustomme lukijoita varten muutamia hyväksi havaittuja Sangriareseptejä, joista voit löytää juuri omaan makuusi sopivan version.