Sangria

Sangria

7. huhtikuun , 2015 / Kirjoittanut:

Sangria on yksi suosituimmista kesäisistä juomasekoituksista ja sitä tarjoillaan nykyään Espanjalaisten katubaarien lisäksi myös yhä useampien suomalaisten illanistujaisissa ja piknikeillä. Sangrialla tarkoitetaan yleisesti boolin kaltaisia juomasekoituksia, jotka koostuvat pääasiassa viinistä ja muut ainesosat ovat mukana lähinnä mausteena. Kaupoista löytyviä Sangrioita kutsutaankin nimenomaan maustetuiksi viineiksi, sillä EU-alueella itse Sangria-nimen käyttö on kielletty kaikilta muilta paitsi Espanjalaisilta ja Portugalilaisilta tuotteilta.

Perinteinen Sangria tehdään yleensä punaviinistä, hedelmistä, sokerista ja brandysta. Tästä on kuitenkin useita eri variaatioita, kuten valkoviinistä tehtävä valkoinen sangria tai Cavasta tehtävä kuohuviinisangria. Resepteissä käytetään hedelminä yleensä sitruunaa, limeä, appelsiinia tai omenaa raikastamaan varsinkin punaviinistä tehtävää sangriaa. Myös muita hedelmiä käytetään, kuten persikoita tai greippiä ja jopa marjoja kuten mustikoita ja mansikoita.

Sangriasta on löydettävissä huomattava määrä eri versioita ja yksittäisen parhaan reseptin löytäminen onkin hyvin pitkälti mielipidekysymys. Tämän vuoksi kokosimme sivustomme lukijoita varten muutamia hyväksi havaittuja Sangriareseptejä, joista voit löytää juuri omaan makuusi sopivan version.

Sangria

Sangria

1.5 l Punaviini
2 dl Kuohuviini
0.5 dl Ruokosokeri
1 kpl Appelsiini
1 kpl Lime
1 kpl Sitruuna
Siirry reseptin sivulle
Valkoinen Sangria

Valkoinen Sangria

7.5 dl Valkoviini
10 cl Brandy
6 cl Sitruunamehu
10 cl Kuohuviini
3 rl Ruokosokeri
Siirry reseptin sivulle
Persikkainen Kuohuviinisangria

Persikkainen Kuohuviinisangria

7.5 dl Kuohuviini
10 cl Brandy
6 cl Sitruunamehu
3 rl Ruokosokeri
Siirry reseptin sivulle

Voit käyttää valmiita reseptejämme tai kehitellä oman versiosi Sangriasta. Muista kuitenkin nämä neljä ohjetta, joilla varmistat onnistuneen lopputuloksen:

1. Käytä Sangriaan mieluiten tuoreita hedelmiä tai tuoremehua, älä virvoitusjuomia tai turhan makeita sekamehuja.

2. Jos laitat sangriaan terästykseksi vahvempaa alkoholia, käytä mieluiten aromikkaampia viinoja kuten brandya tai rommia. Halvalla vodkalla pilaat suotta hyvän viinin maun.

3. Käytä sangriaan vain sellaista viiniä mitä joisit muutenkin. Sangrian kuuluu maistua viinille, joten panosta tärkeimpään ainesosaan äläkä yritä peittää sitä limpparilla.

4. Muista tehdä juoma riittävän ajoissa ja laita seos jääkaappiin maustumaan vähintään tunniksi tai pariksi, jotta hedelmien maku tarttuu juomaan. Nopeasti kasatussa sangriassa hedelmät ovat lähinnä koristeena, eivätkä tuo juurikaan makua sekoitukseen. Tästä poikkeuksena on kuohuviinistä tehty sangria, joka tarjoillaan välittömästi.

Uusinta blogissa


Jägermeister – aka Jekku

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ja Jägermeister taitaa...

30.6.2017 / Lue lisää...

Samppanja

Viineistä puhuttaessa samppanjaa pidetään perinteisesti viineistä ylellisimpänä ja...

7.12.2015 / Lue lisää...

Glögi

Säiden kylmenemisellä on ainakin yksi hyvä puoli, nimittäin...

29.10.2015 / Lue lisää...

Tuotekategoriat


Reseptit